resQdog’n mottona on Kaikkea hyvää koirille! Haluamme, että koirien lisäksi toiminnastamme seuraa kaikkea hyvää myös koko tuotantoketjulle sekä arvokkaalle maapallollemme. Teemme valintoja vastuullisesti. Emme halua, että oma hyvinvointimme riistäisi hyvinvointia keneltäkään toiselta.
Kaikki materiaali hyötykäyttöön
Tiesitkö, että tekstiiliteollisuus tuottaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä? Pystymme säästämään luonnonvaroja käyttämällä rescue-materiaaleja, jotka syntyvät tekstiiliteollisuuden sivuvirroista. Näin saamme tuotetun materiaalin hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti ja säästämme samalla vettä ja energiaa.
Myös kierrätystekstiileitä suosimalla saamme hyötykäyttöön meristä kerätyt haamuverkot, muovipullot ja käytöstä poistuneet tekstiilit. Yksistään Suomessa tuotamme 11 kiloa tekstiilijätettä henkeä kohden vuodessa. Tekstiilijäte, ikävä kyllä, päätyy toistaiseksi suurelta osin kaatopaikoille tai poltettavaksi. Vain 1 % tekstiilijätteistä saadaan kierrätettyä uudestaan käyttökelpoisiksi kankaiksi.

Vastuullista tekstiiliteollisuutta
Oletko ikinä miettinyt kuka vaatteesi on valmistanut? Millaista on hänen arkensa? Tekstiiliteollisuus kätkee sisälleen monta mustaa tarinaa maksamattomista palkoista, huonoista työoloista ja tuhansia ihmishenkiä vaatineista onnettomuuksista tuotantolaitoksissa. Meille on tärkeää, että tiedämme kuka tuotteemme on valmistanut. resQdog-tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa resQdog-tuottajayhteisöissä, jotka antavat ihmisille uusia mahdollisuuksia löytää omat vahvuutensa ja liittyä työelämään.
Laitetaan hyvä kiertämään
Me haluamme näyttää toteen, että yhdessä hyvää tekemällä voimme saada aikaan muutoksia monella eri tasolla. Huolehtimalla oman koiramme hyvinvoinnista, voimme samalla vaikuttaa luonnonvarojen käyttöön, auttaa yhteiskunnasta syrjäytyneitä kehittämään omaa osaamistaan sekä auttaa kodittomia koiria paremman elämän alkuun.
Meillä on paljon tehtävää ja opittavaa, mutta olemme lähteneet liikkeelle. Tervetuloa mukaamme tutkimusmatkalle. Jaamme tietoa tuotteidemme suunnittelusta, valmistuksesta ja materiaaleista Facebookissa @resQdogFinland ja Instagramissa @resQdog_society